lauantaina, kesäkuuta 17, 2006

Valmistelut loppusuoralla

Lähtö lähestyy, ja tänään pidetään harjoittelun vuoksi suunnittelupalaveri Riihimäen asemalla. Sopivasti kaurinmäkeläistä tunnelmaa ja melkein puolivälissä tamperelaisille ja helsinkiläisille.
Tiistaina kohti Kiinaa lähtee siis kolme pariskuntaa, ja tarkoituksemme on päivittää mahdollisuuksien mukaan kuulumisia tähän blogiin. Uskoisin kuitenkin, että ensimmäinen mahdollisuus koittaa Irkutskissa, jossa vietämme juhannusta hotelliin majoittautuneina. Tietysti on mahdollista, että junaan sattuu venäläisiä bisnesmiehiä ja pääsemme niin lämpimiin väleihin, että internetyhteydet löytyvät.

Sivupalkista voitte tarkistaa, missä ajassa kuljemme milloinkin. Haasteena on se, että juna kulkee Moskovan ajassa koko matkan Mongolian rajalle, mutta todellinen aika vaihtelee vähän väliä, kun juna kulkee aikavyöhykkeiden läpi. Vyöhykkeet näette linkkilistan kartasta, jonka reittiä seuraamme Irkutskiin asti. Siitä poukkaamme siis Trans-Mongolian radalle.

Mietteet ovat odottavat ja hieman sekavat. Epäilemättä kaikenlaista ennenkokematonta on tiedossa. Itse odotan ehkä eniten Mongoliaa (harmi että ehdimme olla siellä vain yhden yön) ja viikkoa Pekingissä, missä meillä on tiedossa ensiluokkaista opastusta ja vieraanvaraista majoitusta erään tuttavan luona. Ja ehtaa pekingkanaa!

Käyttäkää ihmeessä kommenttilaatikkoa, vastaillaan kun keritään!