Tulevia tarkennuksia

Pääsimme kotiin helposti ja mukavasti - lento Pekingistä Helsinkiin tuntui aivan huijaukselta siihen nähden, miten pitkään matkaa tehtiin sinne päin.
Nyt kun rinkat on purettu ja pyykit menossa pesuun, voi alkaa ajatella matkakertomuksen täydentämistä. Tarkoitus on tehdä samantyyppistä reissua suunnitteleville hyödyllinen matkakertomus, joten tulossa on paitsi puuttuvia postikortteja etapeilta, myös pakkauslistaa, opaskirja-arviota ja sen sellaista. Lukekoot ken kaipaa.
Lisäksi laitan tänne joitakin valokuvia, jahka saan käytyä läpi nuo monta sataa otosta.

Kohti kotia

Viimeistä iltaa viedään. Paluulento lähtee huomenna yhdentoista pintaan aamulla, ja olemme Helsingissä 8,5 tunnin lennon jälkeen kello 14.20. Ihmeellistä miten aika on joustavaa, voitamme monta tuntia lisää elämää.
Eilisiltana isännät veivät meidät kuuluisalle Nanji-terassille. Motto on kirjoitettu suurella seinään: Shut up, just drink! Gintonic ja muita perusdrinkkejä myytiin 10 yuanilla, joten osa joukkueistamme oli aamulla hieman alavireessä. Kameramarkettiin ja Yashow'hun piti kuitenkin päästä tekemään punnittuja ostoksia ja laitattamaan kynsiä ja hiuksia (Yashowssa saa ranskalaisen manikyyrin 30 yuanilla, ja saman verran maksoi Merjan hiusten leikkaus - erittäin tyylikäs lopputulos).
Jannen kanssa käytiin vielä iltakävelyllä haistelemassa Pekingiä. Se haisee grillitikuille, joita paistetaan kadulla joka kulmassa, ja takseille ja kasveille. Pyöräkorjaajaperhe oli paketoimassa kojuaan, lapset makasivat tuoleissa väsyneen näköisinä. Pienessä punaisessa kioskissa nuoripari osti limpparia ja ukot istuivat syväkyykyssä ulkopuolella grillitikkuja käsissään. Lihava kiinanpalatsikoira kulki emäntänsä perässä violetit valjaat päällään, ilman hihnaa tietenkin. Vanha mies polki kohti liikenneympyrää vetäen valtavaa rojukuormaa riksassaan.

Tänne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa, ehdottomasti. Kiitos Esalle ja Jyrille ykkösluokan majoituksesta ja mittaamattoman arvokkaista turistipalveluista. Nyt täytyy taas kaivaa rinkka sängyn alta ja alkaa sovittelemaan sitä kasaan. Onneksi Suomessakin on näköjään helle, ei pääse hyvä hikiputki katkeamaan.

Optiikkaa ja optikkoa

Kiitos Hesarille vinkistä: Pekingistä kannattaa shopata silmälaseja. MingJingYuan Glasses Wholesale -tavaratalossa on neljä kerrosta silmälaseja, piilolinssejä ja aurinkolaseja. Pokien hinnat lähtevät noin 150 yuanista, malleja on joka makuun ja näkö tarkistetaan nopeasti samalla kertaa. Hintaluokasta 250-500 meidän tiimin huononäköiset löysivät uudet kehykset, ja lopulliseksi hinnaksi linsseineen tuli pienen tinkaamisen jälkeen 550-1300 yuania (nolla pois, saat euroja). Äidin monitehot menivät yli budjetin, sori vaan.
Valmiit lasit voi noutaa seuraavana päivänä, ja kaupan päälle saa puhdistusliinan ja köh, melko värikkään, kotelon. Jos vain kestää tyrkyttävät myyjät, tai onnistuu saamaan seurakseen sen yhden oikein hyvin englantia puhuvan pienen miehen, kannattaa ilman muuta tehdä hankintoja.

Kameratkin ovat halpoja, mutta ostosintoa rajoittaa tulli - maasta saa viedä laillisesti vain yhden yli 170 euron arvoisen kameran. Pikkuveikan tilaama digivideokamera oli jo niin vanhaa mallia, ettei sitä kameramarketin valikoimasta löytynyt, mutta uudempia malleja vaikka millä mitalla. En vielä ryhtynyt tinkaamaan, mutta ensimmäinen tarjous oli alle 4000 yuanin.
Jake on käynyt hiplaamassa digijärkkäreitä, Canonin EOS 350D:tä ja Nikonin D70S:ää. Pakettien hinnat tuntuvat ennen tinkausta liikkuvan noin 7000 yuanin pinnassa, joten voi olla että hiplaus muuttuu tositeoiksi.

Melekone muuri ja muita nähtävyyksiä

Mitäpä olisi matka ilman nähtävyyksien kiertelyä?
Pekingistä sai aikaan melko pelottavan näköisen listan. Siinä oli muutama päivä ohjelmoitu aamusta iltaan, oli Taivaallisen rauhan aukiota, Kiellettyä kaupunkia, Taivaan temppeliä, Kesäpalatsia ja tietysti muuri.
Ryhmäsovun nimissä neuvottelimme kuitenkin armollisen sopimuksen: kiertäköön ken jaksaa. Ratifioinnin yhteydessä yhteisiksi kohteiksi valikoituivat muuri, Kielletty kaupunki ja Taivaallisen rauhan aukio. Kaksi jälkimmäistä hoituvat kätevästi yhdellä iskulla, koska päästäksesi Kiellettyyn kaupunkiin sinun on melkein pakko kävellä Tiananmenin aukion halki.
Maanantaina katsastettiin nämä kohteet, ja kyllä, aukio oli iso ja kaupunki oli komia. Tai kaupunki ja kaupunki, kyseessähän on noin 900 metriä pitkä ja 700 metriä leveä palatsialue, jossa keisarit muinoin elelivät. Turisteja on paljon, ja hiki virtaa. Rakennukset ovat juuri sen näköisiä kuin yleissivistyskiinatietouden mukaan kiinalaiset rakennukset ovat, ja vaikkei moniinkaan pääse sisään, on ihan venkaa kuvitella millaista on ollut keisareiden, haaremineitojen ja eunukkien elo siellä kultaisissa häkeissään. Kaupungin nimihän tulee siitä, ettei porttien sisäpuolelle päästetty muita kuin ylimystön jäseniä.

Kiinan muuria varten varasimme kokonaisen päivän. Yleisin paikka kiivetä muurille lienee Badalingin näköalapaikka, jossa kuulemma parveilee turistien lisäksi kiusallisia lieveilmiöitä, kuten sitkeitä kaupustelijoita. Päätimmekin suunnata Mutianyyn, noin 90 kilometrin päähän kaupungista. Paikkaa on kehuttu ympäröivältä luonnoltaan kauniimmaksi kuin Badalingiä, ja ilmeisesti muurista on siellä jäljellä enemmän alkuperäistä kuin Badalingissä.
Kartoitimme lähialueen hotellien järjestämät bussiretket, joihin olisi noin 30 eurolla per nuppi saanut kuljetuksen lisäksi englanninkielisen opastuksen ja pääsylipun muurille. Lopulta valitsimme kuitenkin omatoimiretken, eli Esan asuintornin respan avustuksella saimme pyydystettyä kaksi taksia, jotka suostuivat viemään meidät muurille, odottamaan siellä tarvittavan ajan ja ajamaan meidät takaisin kotiin. Lyhyen tinkauksen jälkeen hinnaksi sovittiin 600 yuania autolta, eli parikymmentä euroa matkustajaa kohti.
Ehdottamasti elämyksellisempi reissu kuin bussilla. Turistibussit eivät nimittäin eksy. Menomatkalla kysyttiin neuvoa pari kertaa, mutta päästiin kuitenkin puolessatoista tunnissa perille. Siksipä olikin jännittävää, että poistullessa taksit lähtivät risteyksestä aivan toiseen suuntaan, ja ajelimme pitkin kiemurtelevia, valtavan kauniita vuoristoteitä jotka eivät näyttäneet päättyvän koskaan. Takapenkiltä kuiskailtiin jo kansainvälisestä ihmiskaupasta, mutta niin vaan päästiin takaisin kaupunkiin kyselemällä huoltoasemilta ja tienvarsipoliiseilta neuvoa.

Muuri itsessään on varmasti yksi niitä paikkoja, joista jokaisella on jonkinlainen mielikuva, mutta joka kuitenkin "täytyy" nähdä. Muuri kulkee vuoristossa, joten vielä parkkipaikaltakin täytyy kivuta noin 500 metriä jyrkkiä portaita ennen kuin seisoo varsinaisella muurilla. Kaapelivaunullakin kyllä pääsee jos nynnyttää.
Ylhäällä odottavat hienot näkymät yli vuorenharjanteiden, ja muuri kiemurtelee silmän kantamattomiin. Kävely on aika rankkaa, sillä korkeuserot ovat suuria (no okei, kuvassa on kuitenkin mukana hieman liioittelua). Kävelimme muutaman tornin välin, kurkistelimme alas mahdollisten vihamielisten valloittajien varalta, joimme kylmät oluset (joita vanha patu oli mitä ilmeisimmin raijannut ylös myytäväksi muulin selässä) ja tulimme alas huisilla kelkkaradalla.
Muuriin liittyy paljon käsittämättömiä asioita (kuten että sitä rakennettiin noin kilometrin päivävauhtia ja rakennustöissä väsyneet haudattiin muuriin), joista lisätietoa mm. Wikipediasta.

Kuuma on jääkarhuillakin

Suomessa on kuulemma lämmintä, mutta täällä on kuuma. Enpä muista milloin olisi hiki valunut noroina pitkin selkää ja jalkoja, mutta äkkiä sitä alkaa pitää ihan normaalina. Tänään lämmintä oli 35, ja sää näkyy jatkuvan samanlaisena ainakin seuraavat pari päivää. Kuumuus on erikoista sorttia sikäli, että aurinko harvoin varsinaisesti paistaa. Pekingin yllä leijuu lähes aina savu- ja pölykerros, joten sää on kroonisesti harmaata.
Vesipulloja saa kojuista noin kahden sentin hintaan, niinpä nesteytys hoituu helposti. Toiletit ovat tavallisesti aasialaista mallia, eli reikä lattiassa, joten jotkut kärsivät mieluummin pienestä nestehukasta kuin juovat ylimääräistä.

Tämän päivän hellettä pidettiin eläintarhassa. Sadalla yuanilla pääsi sisään myös akvaarioon ja pandataloon. Kun katselin pienissä häkeissä läähättäviä leopardeja ja betonimontussa istuvillaan kerjääviä karhuja, muistin taas etten pidä eläintarhoista. Ruokkiminen on tietysti kielletty, mutta paikalliset kaatoivat nallejen suihin kaikenlaista leivästä limppariin.
Pandoja näkyi olevan neljä, ja nekin tietenkin makasivat läähättämässä varjossa. Yksi rapsutteli vatsaansa. Sitä paitsi, ne eivät olleet mustavalkoisia, vaan musta-lianruskeita. Mustaan vihkoon merkittäköön myös, että akvaariossa ei ole miekkavalaita, vaikka niiden kuvia on isosti esillä mainoksissa.
Siis, käsiäkin palelsi ja harmitti. Paitsi ettei paleltanut käsiä.

Eilen söimme jälleen ähkyn Ju Xinissä, siinä setsuanilaisen keittiön erikoispaikassa. Kohta on taas ruoka-aika, mutta tänään ajattelimme testata all-you-can-eat sushipaikan. Sake sisältyy hintaan.
Ei huolta, ei me ihan koko ajan syödä. Välillä myös nukutaan päiväunia. Huomenna yritämme ehtiä siihen silmälasitavarataloonkin, josta pitäisi saada kakkulat muutamalla kymmenellä eurolla.

Pekingin ankka ja muuta turistiasiaa

Kantapaikaksemme on jo ehtinyt muotoutua kulman takana oleva Roasted Peking Duck (suunnilleen joka toinen ravintola on tuon niminen, joten suunnistusavuksi nimestä ei ole).
Sielläkin pätee kiinalaisten ravintoloiden turistisääntö, eli englanninkielisen menun hinnat ovat kiinankielistä korkeammat. Ihan oikeinhan se onkin ottaa rikkailta länsimaalaisilta rahat pois, ja sitä yritetään toki myös kaupan käynnissä (tinkaamisesta juttua myöhemmin). Täytyy kyllä sanoa ettei meitä millään kovin ikävillä tavoilla ole yritetty vedättää, esimerkiksi taksikuskit tuntuvat olevan pääsääntöisesti rehtiä porukkaa. Mitä nyt kerran on saatu yuanin sijasta pienempää yksikköä maoa vaihtorahana ja joskus ajeltu turhan pitkiä reittejä, mutta ei mitään pahantahtoista.

Mutta siis, ankasta piti kirjoittaa. Pitihän sitä kokeilla, mutta pettymys oli. Pekingin ankka on todellakin kokonainen ankka, jonka kokki paloittelee isoilla veitsillä pöydän vieressä. Ankka on jollain tapaa glaseerattu sokerilla tai jollain makealla ja paahdettu uunissa. Liha itsessään on rasvaista ja hyvää, ja viipaleet tarjotaan yleensä ohuiden lettujen, kasvissuikaleiden ja makean dippikastikkeen kanssa. Ankka on tarkoitus kääriä kasvisten kanssa lettuun.
Ainakin tuo kantiksen annos hävisi kuitenkin maukkaudessa kirkkaasti kaikille muille pöydässä olleille herkuille. Osansa oli groteskilla tarjoilutavalla, joka on tietenkin lihansyöjälle ihan oikein: ankan pää on pantu puoliksi ja asetettu lautasta koristamaan, joten uhria voi katsoa silmästä silmään ja nokasta nokkaan.
Rohkaisua ankan kohtaamiseen voi hakea riisiviinashoteista. Kaupoissa ja kantisravintolassa shottia myydään näppärässä valmispakkauksessa, shottilasin päällä on repäistävä metallikansi. Varsin söpö systeemi, niitä voisi viedä tuliaisiksi.

Kantiksen tarjoilijatytöt pitävät meitä jostain syystä huvittavana porukkana. Esa epäilee että tyttöjä naurattaa hänen hassu ääntämyksensä, mutta sekin herättää hilpeyttä, että koko pöytäseurueelle tilataan olutta. Myös veden juomista kummastellaan, koska kiinalaiset eivät ilmeisesti harrasta ruokajuomia ollenkaan. Yksikin tyttö nauroi ihan ääneen joka kerta, kun jotain tilattiin, silmät sikkurassa. Varsin tarttuva nauru.

Hello sir, special price for you!

Viimeöisen futismaratonin jälkeen tämä päivä julistettiin viralliseksi rötväilypäiväksi (matsit tulevat tätä aikaa klo 23 ja 03). Rötväily tarkoittaa tässä tapauksessa miehille kolopallon peluuta, syömistä ja telkkarin tuijottamista kalsarit jalassa, ja naisille tuntikausien shoppailua läheisessä vaatemarketissa. Siihenkin tarvitaan tietysti ravintoa, joten aamupalan jälkeen olikin aika aloitella päivän syömisiä.
Setsuanilaista keittiötä tarjoilevassa ravintolassa nautittiin taas pyörivän pöydän antimista alkupaloineen. Havainnoimme perinteisesti aterialla tarjoillun teen oivallisesti viilentävän tulista makua.
Esan kotimajoituksen palveluihin kuuluu myös Esan ja Jyrin peruskurssi tinkimiseen, joten teimme ensimmäisen piston nelikerroksiseen Yashow-markettiin kaikki yhdessä. Miehille myytiin Esan ja Jyrin kantakulmasta t-paitoja 30 yuanilla, siis kolmella eurolla. "Hello sir!" -huutoja ja hihojen nykimistä tuli kaikista suunnista siinä määrin, että poikia alkoi ahistaa. Kiinalaisten kielitaito yllätti: myös "halapa hinta!", "mitä kuuluu" ja "kaunis nainen" -aloituksia kuultiin.
Varsinainen kurssi aloitettiin kuitenkin vasta kun miehet oli sijoitettu kotisohvalle. Jyri lähti kanssamme toiselle kierrokselle, ja aloitimme kengistä pohjakerroksessa. Piraattipumaa, -adidasta ja dolce&gabbanaa levittäytyi joka suuntaan, joten oli hyvä että meillä oli kippari mukana. Jyrillä oli tuttuja tyttöjä monessa kojussa, joten hyviä kauppoja alkoi syntyä.
Tinkaamisessa on pitkälti kyse flirtistä, kuten niin monessa muussakin asiassa. Näin se käy. Lähestytään kojua, jolloin myyjä tavallisesti kiirehtii hymyillen avaamaan pelin "Hello, want some nice t-shirts/jeans/shoes/whatever?". Hypistellään, ja jos jotain kiinnostavaa löytyy, avataan peli, "How much?". Myyjä kaivaa esiin taskulaskimen ja näppäilee ensimmäisen luvun: "This is the normal price...". Kengissä aloitettiin yleensä jostain 450 tietämistä. Sitten tuli "... But my special price for you is", noin satasen vähemmän.
Nyt alkaa peli, jossa etenkin vaaleat länsimaiset miehet käyttävät hymyä ja rankkaakin kiusoittelua ja saavat nuoret naismyyjät suorastaan voihkimaan tinkimisen riemusta. Naisillakin pelisilmä on avuksi, mutta koska myyjät ovat tosiaan pääasiassa naisia, hieman välinpitämätön ja tiukka asenne on antoisampaa kuin silmien vilkuttelu. Special priceen suhtaudutaan pöyristyneesti naureskellen, "No no no!". Myyjä ojentaa laskimen, ja siihen näpytellään oma aloitus. Kymmenesosa pyynnistä on usein hyvä. Siis pannaan kengistä kolmekymppiä. Nyt on myyjän vuoro järkyttyä ja protestoida äänekkäästi. Hän pitää puheen siitä, että kenkä on nahkaa ja käsin tehty. Jeah, right. Myyjä naputtelee kuitenkin uuden hinnan, 450:n kengistä ehkä mennään kahteen sataan.
Asiakkaan vuoro, näpytellään ruutuun 40. Seuraa uusi kierros pöyristelyä ja kiihtynyttä selvitystä siitä, miten hinta on aivan impossible. "You're joking me?!", "This is a joke price, yes?". Kielitaitoiset myyjät turvautuvat myös suomalaiseen suuttumukseen "Mitä?!!". Asiakas pitää pintansa, "No joke, this is my price. Do you want to sell or not?".
Myyjä näyttää nyrpeää naamaa ja mennään vielä joitakin kierroksia, ollaan välillä jo kävelemässä pois ja käännetään myyjälle selkä, siihen asti kun asiakas saa hinnan jonka on valmis maksamaan, tai myyjä suuttuu ja lopettaa pelin. Sydäntäsärkeväähän se on, kun tarjoat neljänsadan kengistä viittäkymppiä ja nuori naismyyjä suorastaan itkee edessäsi tukkaansa repien. Kun hän lopulta huokaisee "Okay", ja asiakas kaivaa rahan esiin, kyyneleet kuitenkin pyyhitään ja hymykin yleensä löytyy. Oikein hyvältä tinkijältä saatetaan kysyä, asuuko hän Pekingissä vai onko joku kertonut mitä näistä kannattaa maksaa.
Näillä metodeilla tuhlasimme 20-30 euroa per nainen. Esimerkiksi Merja onnistui 35 eurolla säästämään itselleen yhdet kengät, puolihameen, neuletakin, kaksi neulostoppia, yhden narutopin, kaksi helmikaulakorua ja yhden viuhkan. Kiitos, Esa ja Jyri!
Muutaman tunnin shoppauksen jälkeen tarvitaan taas ravintoa. Ehkä tänään jo Pekingin ankkaa?