Pekingin ankka ja muuta turistiasiaa

Kantapaikaksemme on jo ehtinyt muotoutua kulman takana oleva Roasted Peking Duck (suunnilleen joka toinen ravintola on tuon niminen, joten suunnistusavuksi nimestä ei ole).
Sielläkin pätee kiinalaisten ravintoloiden turistisääntö, eli englanninkielisen menun hinnat ovat kiinankielistä korkeammat. Ihan oikeinhan se onkin ottaa rikkailta länsimaalaisilta rahat pois, ja sitä yritetään toki myös kaupan käynnissä (tinkaamisesta juttua myöhemmin). Täytyy kyllä sanoa ettei meitä millään kovin ikävillä tavoilla ole yritetty vedättää, esimerkiksi taksikuskit tuntuvat olevan pääsääntöisesti rehtiä porukkaa. Mitä nyt kerran on saatu yuanin sijasta pienempää yksikköä maoa vaihtorahana ja joskus ajeltu turhan pitkiä reittejä, mutta ei mitään pahantahtoista.

Mutta siis, ankasta piti kirjoittaa. Pitihän sitä kokeilla, mutta pettymys oli. Pekingin ankka on todellakin kokonainen ankka, jonka kokki paloittelee isoilla veitsillä pöydän vieressä. Ankka on jollain tapaa glaseerattu sokerilla tai jollain makealla ja paahdettu uunissa. Liha itsessään on rasvaista ja hyvää, ja viipaleet tarjotaan yleensä ohuiden lettujen, kasvissuikaleiden ja makean dippikastikkeen kanssa. Ankka on tarkoitus kääriä kasvisten kanssa lettuun.
Ainakin tuo kantiksen annos hävisi kuitenkin maukkaudessa kirkkaasti kaikille muille pöydässä olleille herkuille. Osansa oli groteskilla tarjoilutavalla, joka on tietenkin lihansyöjälle ihan oikein: ankan pää on pantu puoliksi ja asetettu lautasta koristamaan, joten uhria voi katsoa silmästä silmään ja nokasta nokkaan.
Rohkaisua ankan kohtaamiseen voi hakea riisiviinashoteista. Kaupoissa ja kantisravintolassa shottia myydään näppärässä valmispakkauksessa, shottilasin päällä on repäistävä metallikansi. Varsin söpö systeemi, niitä voisi viedä tuliaisiksi.

Kantiksen tarjoilijatytöt pitävät meitä jostain syystä huvittavana porukkana. Esa epäilee että tyttöjä naurattaa hänen hassu ääntämyksensä, mutta sekin herättää hilpeyttä, että koko pöytäseurueelle tilataan olutta. Myös veden juomista kummastellaan, koska kiinalaiset eivät ilmeisesti harrasta ruokajuomia ollenkaan. Yksikin tyttö nauroi ihan ääneen joka kerta, kun jotain tilattiin, silmät sikkurassa. Varsin tarttuva nauru.