Mongolia, osa I

Majapaikkamme Nassan's Guesthouse osoitti vieraanvaraisuutensa heti kättelyssä. Unenpöpperöisiä matkaajia oli asemalla vastassa hymyileviä miehiä ja nimikyltissä seisoi Mister. Meidät pakattiin kahteen maastoautoon ja vietiin majatalolle.
Majatalo sijaitsi paikalliseen tapaan tavallisen kerrostalon kahdessa rapussa: toisessa huoneistossa oli Nassanin toimisto ja yleisiä tiloja, ja toisessa huoneistossa majoitettiin vieraita. Nassan itse paljastui herttaiseksi pieneksi rouvaksi, joka piti meistä hyvää huolta neuvoen mm. tien läheisiin aamiaispaikkoihin. Valitsimme "saksalaistyyppisen" ihan mielenkiinnosta, ja nautimme ilmeisen hinnakkaat kahvit ja juustokinkkusämpylät 2400 tügrygillä eli parilla eurolla.
Aamupalan ja kaivatun suihkun jälkeen starttasi etukäteen varaamamme päivän matka kansallispuistoon. Jo junan ikkunoista ihmettelimme, kun mongolialaiset ajelevat kaikki jeepeillä. Majatalonkin pihassa seisoi kolme jeeppiä, ja arvelimme että tiedossa on mukava retki uudessa ilmastoidussa menopelissä. Nassan esitteli meille kuskimme, joka ei puhunut kovin montaa sanaa englantia, mutta osoitti hymyillen vanhinta maasturinromua. Myöhemmin selvisi, että valinta oli perusteltu.

Alkumatka meni hilpeissä tunnelmissa, ajoimme läpi Ulan Batarin ja pällistelimme hullua liikennettä ja outoa rakennuskulttuuria. Talot ja autot olivat paremman oloisia kuin Siperiassa, mutta kurinalaiseen suomalaiseen rakentamiseen tottuneelle keskustan sekametelisoppa oli ihmetys. Upeat vanhat temppelit seisoivat uusien betonikuutioiden, sekavien hökötysten ja kirkuvien kylttien välissä, ja keskusaukion valtavia patsaita oltiin paraikaa ilmeisesti siirtämässä, sen verran vantterat vinssit olivat asialla.
Keskutan liepeillä tontin oli rajattu korkealla lauta-aidalla, ja sisäpuolella seisoi jurtta. Joillekin tonteille oli nousemassa talokin, mutta jurtan savupiippu tuprusi silti kodikkaasti työmaan laidalla.
Kuljettaja pujotteli tottuneesti tiellä, jossa ohitussäännöt ja ajosuunnat olivat ilmeisen vapaita. Hän, kuten aiemmatkin kuskimme, varoitti meitä olemaan hyvin varovaisia jalankulkijoita. Autoilijat eivät väistä, piste.
Matka kansallispuistoon kesti tunnin verran. Maisemat olivat mykistävät, ja niitä ihaillessa saavuttiin sillalle. Kuljettajamme parkkeerasi huolestuneen näköisenä autoletkan hännille ja lähti juoksemaan. Hetken kuluttua selvisi syy: "Bridge kaput! Impossible! We take another road, another family!".
Retkeemme oli sisältyvä lounas mongolialaisen perheen luona jurtassa, mutta alkuperäinen suunnitelma vaihdettiin lennossa rikkoutuneen sillan luona. Auto ympäri ja takaisin UB:n läpi ja pienemmälle hiekkatielle.
Köröttelimme kylien läpi, väistelimme teillä ja tien varsilla laiduntavia lehmiä, lampaita, vuohia ja hevoslaumoja. Lopulta tie päättyi kokonaan ja muuttui jokea seurailevaksi poluksi.
Lopulta polku sukelsi jokeen. Tässä kohtaa kävi selväksi, että uudenkarhea jeeppi on kaupunkiauto, ja meillä oli allamme todellinen maastoratsu. Maavaraa oli riittävästi eikä taatusti mitään elektronista, joka voisi säikähtää vettä. Noin kolmannen ylityksen kohdalla katselimme kuskiamme ihailun sekaisella luottamuksella, niin komeasti hän ohjasti meidät yli syvien uomien ja ohi veteen tyssänneiden pikkuautojen ja neuvottomien uusmaastureiden.
Neljän tunnin kuluttua aloimme olla valmiita. Polku oli vienyt meidän vuorien väliin ylängölle, ja jokaista kilometrien päässä siintävää jurttaa katselimme kaiholla: olisiko tuolla meidän lounaamme...
Lopulta vastaan ratsasti kaksi miestä, ja kuskimme jarrutti. Viittilöinnin suuntaan jatkettuamme parkkeerasimme kahden jurtan pihapiiriin. Perillä! Jurtasta rynnisti ulos vajaan kymmenen ikäinen kirniäinen, joka oli vähintään yhtä riemastunut saapumisestamme. Poika johdatti meidät sisään. Jurtta oli riemukas keltaisen, punaisen, vihreän ja sinisen maailma, ja seinustan sängyillä istuivat naiset. Toinen vanha ja harmaa, toinen nuori, pieni lapsi sylissään. Kättelimme ja meidät ohjattiin istumaan. Sitten naiset katosivat ulos.
Kuski kertoi, että nyt syötäisiin. Poika piti meille seuraa tottuneen isännän tavoin, lauloi joitakin mongolialaisia hengenkohotuslauluja (eläytyminen oli varsin riemukasta), osoitteli kirjotuista kankaista eläimiä ja ilmehti viihdyttävästi. Sitten tuli pötyä pöytään.
Kulhossa oli vaaleita erikokoisia kakkusia, toisessa rieskannäköistä leipää ja kolmannessa löysäksi jääneen munakkaan näköistä mössöä. Naiset katosivat taas. Otimme nälkäisinä kakkusia, toiset keksin kokoisia, toisen kunnon könttejä. Sanakirjan avulla kuskimme selitti, että kyseessä on lehmän maidosta kuoritusta kermasta jurtan katolla kuivaamalla valmistettu... juttu. Maku oli voimakas ja eläimellinen, kuin vuohenjuusto kovaksi kuivattuna ja suolattuna.
Onnekkaat keksinkokoiseen tyytyjät nakersivat palansa, toisaalla isoja könttejä piiloteltiin reisitaskuihin. Mitä ilmeisimmin isäntäväki poistuikin teltasta salliakseen vieraiden kokeilla syömistä kaikessa rauhassa...
Siirryimme siis rieskaan ja mössöön, joka myös oli lehmän maitotavaraa. Oikein hyvää. Ja väliin maitoteetä.