Lisää Mongoliaa (ja ruokaa), osa II

Maitopohjaiset alkuruuat oli siis nautittu, päätimme tutustua ympäristöön.
Hiippailimme ulos jurtasta vuoriston aurinkoiseen iltapäivään. Poika otti ilon irti vieraista: pelasimme palloa ja ajelutimme häntä ympäri jurttaa pienissä työntökärryissä. Kuski vetäytyi seinustalle varjoon ja naiset puuhastelivat toisessa jurtassa.
Tunnin leikkitauon jälkeen ulos kannettiin matala muovipöytä ja tuolit ja vieraat viittilöitiin istumaan. Pääruuaksi oli runsaat kipolliset nuudelinomaista viljatuotetta ja lihaa. Söimme masut pömpölleen mustan kippurahäntäisen koiran pitäessä meille seuraa. Pieni showmies oli väsähtänyt ja nukkui jurtassa. Tunnelma alkoi olla verensokerin nousun myötä katossa, ja nauroimme katketaksemme tilanteelle: täällä sitä istutaan pikkuruisille muovituoleilla jurtan takana Mongolian vuoristossa, ukkonen nousee molemmista suunnista ja isäntäväki katsoo saippuasarjaa sisällä telkkarista!
Merja uskaltautui lopulta tarttumaan kaikkia askarruttavaan kysymykseen ja meni kysymään seinustalla istuvalta kuskilta: where's the toilet? Mies levitti kätensä leveästi hymyillen ja vastasi: "Good question! It is open land!". Niinpä lähdimme naisissa etsimään näkösuojaa vuoren rinteeltä. Yhden lehmälauman läpi kuljettuamme kyykistyimme kukkulan rinteeseen kyykkypissille. Aivan huikeaa.

Palatessamme kaukaisuudesta lähestyi ratsastaja. Isäntähän se sieltä karautti kotiin kolme hevosta narun päässä. Taitaa olla aika retkeemme sisältyvälle ratsastukselle!
Mongolialaiset hevoset ovat ponin kokoisia, karvaisia ja takkuharjaisia maastotyöläisiä. Naiset pääsivät satulaan ensimmäisenä, ja Merja ja Hanna otettiin isännän vierelle liekaan. Kapsahdin ilmeisesti sen verran tottuneen oloisesti omani satulaan, että kuski totesi "You can" ja sitoi narut yhteen ohjiksi. Sitten mentiin.
Epäilimme etukäteen, että tiedossa olisi pieni kierros jurtan ympäri, mutta kun olimme saavuttaneet laakson päässä siintäneen jurttakylän, alkoi näyttää selvältä että kyseessä oli oikea ratsastusretki.
Ponit toimivat hyvin samaan tapaan kuin jenkeissä tapaamani karjapaimenhepot. Varmajalkaisia, selväpäisiä ja pitkälti painolla ja äänellä ohjautuvia. Mongoliassa hevoshommat ovat myös ilmeisen selvästi miesten hommia, sillä meidänkin retkueessa miesten oletettiin osaavan ratsastaa ja naisten retkellä isäntä katseli vähän väliä uteliaasti, miten pärjään yksin ponini kanssa.
Pärjäsimme mainiosti. Tunnin verran menimme laukkaa yli niittyjen ja kipusimme hiljaa ylös vuorenrinnettä, käsittämättömiä Sormustenherramaisemia katsellen, sitten taas alas, ohi rinteeseen rakennettujen karjasuojien ja takaisin jurtille. Mahtavuutta, en paremmin sano.

Ja vaihto. Pojat joutuivat moneen kertaan selvittämään, että "First time, first time", ennen kuin isäntä uskoi ja suostui ottamaan kaksi kolmesta talutukseen. Janne joutui kaksin poninsa kanssa, koska oli kerran aiemminkin istunut hevosen selässä. Voi hevosparkoja... mongolialaisten ja suomalaisten miesten ruumiinrakenteen erot kävivät niille ilmeisen selviksi, kun raskasrakenteiset pohjolan pojat iskettiin satulaan, johon mahtui noin toinen pakara per ukko.
Retki olikin vähän lyhyempi, mutta puolen tunnin kuluttua solan suulla näkyi reippaassa ravissa lähestyvä ensikertalaisten joukko! Takamukset olivat vereslihalla, mutta pojista oli kuoriutunut täysverisiä, reteitä karjapaimenia.

Urheilun jälkeen oli jälkiruuan aika. Se oli luonnonjugurttia ja oikein hyvää tavaraa. Kello läheni seitsemää, joten vihjaisimme ujosti kuskille, että voisimme jo lähteä kotia kohti. Hän oli hieman yllättyneen oloinen, ilmeisesti retki olisi voinut jatkua vielä yöpalaan asti, mutta pomppuinen safari takaisinpäin houkutteli enemmän valoisan aikaan.
Opaskirjojen neuvojen mukaan olimme varanneet isäntäperheelle tuliaisia. Isäntä itse otti Lakumix-pussin vastaan kohteliaasti hymyillen, ja kuski tulkkasi kyseessä olevan suomalaisen karkin. Salmiakki lienee heille yhtä eksoottista kuin kuivattu kermakeksi meille. Kiitos kokemusrikkaasta päivästä, näkemiin!

Illalla raahauduimme vielä UB:ssa syömään. Suositeltu Silkkitie-ravintola oli yksityistilaisuuden takia kiinni, mutta sen yläkerrasta löytyi Veranda-niminen paikka, joka ilmeisesti oli kaupungin hienoimpia. Elegantti sisustus, tosi hyvää ruokaa ja hinnat suomalaisille pientuloisille imartelevat. Elimme herroiksi euron alkuruuilla, viiden euron lampaankyljyksillä ja punkkupullolla. Namskis.
Unta ei tarvinnut odotella.

Mongolia, osa I

Majapaikkamme Nassan's Guesthouse osoitti vieraanvaraisuutensa heti kättelyssä. Unenpöpperöisiä matkaajia oli asemalla vastassa hymyileviä miehiä ja nimikyltissä seisoi Mister. Meidät pakattiin kahteen maastoautoon ja vietiin majatalolle.
Majatalo sijaitsi paikalliseen tapaan tavallisen kerrostalon kahdessa rapussa: toisessa huoneistossa oli Nassanin toimisto ja yleisiä tiloja, ja toisessa huoneistossa majoitettiin vieraita. Nassan itse paljastui herttaiseksi pieneksi rouvaksi, joka piti meistä hyvää huolta neuvoen mm. tien läheisiin aamiaispaikkoihin. Valitsimme "saksalaistyyppisen" ihan mielenkiinnosta, ja nautimme ilmeisen hinnakkaat kahvit ja juustokinkkusämpylät 2400 tügrygillä eli parilla eurolla.
Aamupalan ja kaivatun suihkun jälkeen starttasi etukäteen varaamamme päivän matka kansallispuistoon. Jo junan ikkunoista ihmettelimme, kun mongolialaiset ajelevat kaikki jeepeillä. Majatalonkin pihassa seisoi kolme jeeppiä, ja arvelimme että tiedossa on mukava retki uudessa ilmastoidussa menopelissä. Nassan esitteli meille kuskimme, joka ei puhunut kovin montaa sanaa englantia, mutta osoitti hymyillen vanhinta maasturinromua. Myöhemmin selvisi, että valinta oli perusteltu.

Alkumatka meni hilpeissä tunnelmissa, ajoimme läpi Ulan Batarin ja pällistelimme hullua liikennettä ja outoa rakennuskulttuuria. Talot ja autot olivat paremman oloisia kuin Siperiassa, mutta kurinalaiseen suomalaiseen rakentamiseen tottuneelle keskustan sekametelisoppa oli ihmetys. Upeat vanhat temppelit seisoivat uusien betonikuutioiden, sekavien hökötysten ja kirkuvien kylttien välissä, ja keskusaukion valtavia patsaita oltiin paraikaa ilmeisesti siirtämässä, sen verran vantterat vinssit olivat asialla.
Keskutan liepeillä tontin oli rajattu korkealla lauta-aidalla, ja sisäpuolella seisoi jurtta. Joillekin tonteille oli nousemassa talokin, mutta jurtan savupiippu tuprusi silti kodikkaasti työmaan laidalla.
Kuljettaja pujotteli tottuneesti tiellä, jossa ohitussäännöt ja ajosuunnat olivat ilmeisen vapaita. Hän, kuten aiemmatkin kuskimme, varoitti meitä olemaan hyvin varovaisia jalankulkijoita. Autoilijat eivät väistä, piste.
Matka kansallispuistoon kesti tunnin verran. Maisemat olivat mykistävät, ja niitä ihaillessa saavuttiin sillalle. Kuljettajamme parkkeerasi huolestuneen näköisenä autoletkan hännille ja lähti juoksemaan. Hetken kuluttua selvisi syy: "Bridge kaput! Impossible! We take another road, another family!".
Retkeemme oli sisältyvä lounas mongolialaisen perheen luona jurtassa, mutta alkuperäinen suunnitelma vaihdettiin lennossa rikkoutuneen sillan luona. Auto ympäri ja takaisin UB:n läpi ja pienemmälle hiekkatielle.
Köröttelimme kylien läpi, väistelimme teillä ja tien varsilla laiduntavia lehmiä, lampaita, vuohia ja hevoslaumoja. Lopulta tie päättyi kokonaan ja muuttui jokea seurailevaksi poluksi.
Lopulta polku sukelsi jokeen. Tässä kohtaa kävi selväksi, että uudenkarhea jeeppi on kaupunkiauto, ja meillä oli allamme todellinen maastoratsu. Maavaraa oli riittävästi eikä taatusti mitään elektronista, joka voisi säikähtää vettä. Noin kolmannen ylityksen kohdalla katselimme kuskiamme ihailun sekaisella luottamuksella, niin komeasti hän ohjasti meidät yli syvien uomien ja ohi veteen tyssänneiden pikkuautojen ja neuvottomien uusmaastureiden.
Neljän tunnin kuluttua aloimme olla valmiita. Polku oli vienyt meidän vuorien väliin ylängölle, ja jokaista kilometrien päässä siintävää jurttaa katselimme kaiholla: olisiko tuolla meidän lounaamme...
Lopulta vastaan ratsasti kaksi miestä, ja kuskimme jarrutti. Viittilöinnin suuntaan jatkettuamme parkkeerasimme kahden jurtan pihapiiriin. Perillä! Jurtasta rynnisti ulos vajaan kymmenen ikäinen kirniäinen, joka oli vähintään yhtä riemastunut saapumisestamme. Poika johdatti meidät sisään. Jurtta oli riemukas keltaisen, punaisen, vihreän ja sinisen maailma, ja seinustan sängyillä istuivat naiset. Toinen vanha ja harmaa, toinen nuori, pieni lapsi sylissään. Kättelimme ja meidät ohjattiin istumaan. Sitten naiset katosivat ulos.
Kuski kertoi, että nyt syötäisiin. Poika piti meille seuraa tottuneen isännän tavoin, lauloi joitakin mongolialaisia hengenkohotuslauluja (eläytyminen oli varsin riemukasta), osoitteli kirjotuista kankaista eläimiä ja ilmehti viihdyttävästi. Sitten tuli pötyä pöytään.
Kulhossa oli vaaleita erikokoisia kakkusia, toisessa rieskannäköistä leipää ja kolmannessa löysäksi jääneen munakkaan näköistä mössöä. Naiset katosivat taas. Otimme nälkäisinä kakkusia, toiset keksin kokoisia, toisen kunnon könttejä. Sanakirjan avulla kuskimme selitti, että kyseessä on lehmän maidosta kuoritusta kermasta jurtan katolla kuivaamalla valmistettu... juttu. Maku oli voimakas ja eläimellinen, kuin vuohenjuusto kovaksi kuivattuna ja suolattuna.
Onnekkaat keksinkokoiseen tyytyjät nakersivat palansa, toisaalla isoja könttejä piiloteltiin reisitaskuihin. Mitä ilmeisimmin isäntäväki poistuikin teltasta salliakseen vieraiden kokeilla syömistä kaikessa rauhassa...
Siirryimme siis rieskaan ja mössöön, joka myös oli lehmän maitotavaraa. Oikein hyvää. Ja väliin maitoteetä.

Harmsmaista tunnelmaa yöjunassa

(Aamuvarhain venäläisellä asemalla. Haarapääskyt syöksähtelevät räystäiltä. Ikivanha ukko nojaa polviinsa lyhtypylvään juurella. Kaiutin särähtää ja ilmoille kajahtaa kuuluva naisääni.)
- Pimpelipompeli! Kaukojuna Irkutskista Nauskiin lähtee kymmenen minuutin kuluttua raiteelta yksi!
(Kaiku kiertää asemaa ja häipyy sitten aroille. Kaiutin särähtää uudelleen ja miesääni jatkaa.)
- Joo-o... Oli taas voikilon hinta noussut Igorin kaupassa. Kymmenen kopeekkaa enemmän kuin viime viikolla.
(Kaiutin surisee. Terävä naisääni vastaa.)
- Mitäpä siinä valittelet. Mutta kahvituvassa oli jälleen hapanta maitoa!
- Pimpelipompeli! Kaukojuna Irkutskista Nauskiin lähtee ---
(Ärtynyt naisääni jatkaa kuulutuksen päälle:)
- Jevgenin, sen kelvottoman retkun, ainoa työtehtävä on pitää tuoretta maitoa kaapissa, eikä hän näytä pystyvän siihenkään! Pöyristyttävää, kerta kaikkiaan.
(Miesääni jatkaa.)
- Ehkä kaupasta oli maito lopussa. Voikin oli niin pirun tyyristä.
(Keskustelun katkaisee puhelimen sointi. Aseman kaiuttimen kautta se luikertelee junassa nukkuvien korviin ja joku säpsähtää ylös herätyskelloa tavoitellen.)
- Haloo? No on asemalla on, minnekäs luulitte soittavanne!

(Juna Irkutsista Nauskiin lipuu hitaasti pois raiteelta yksi.)

(Kaiutinten kautta kuullun vuoropuhelun sisältö perustuu täysin venäjää taitamattoman matkustajan mielikuvitukseen, mutta tarinan puitteet ovat tosia. Matkalukemisena oli mm. Daniil Harmsin absurdeja tarinoita, suosittelemme!)

Näkemiin Venäjä, tervetuloa Mongoliaan

Saapuminen Mongoliaan oli pitkä ja harras. Vietimme Nauskin raja-asemalla melkein 8 tuntia tarkastellen venäläisen rajabyrokratian yksityiskohtia. Mikäpäs junassa muuten olisi aikaa viettäessä, mutta ilmastointi toimii vain junan liikkuessa... No, lämpötila oli kumminkin alle 40, joten kunnon saunalämpöihin ei vielä ylletty.
Venäjältä poistuttaessa täytettiin kaksi lomaketta, toinen venäjäksi, toinen mongoliaksi. Vaunuemäntä kiersi auttamassa kädestä pitäen niiden täyttämisessä. Sitten venäläiset viranomaiset hakivat matkustajien passit ja lomakkeet ja katosivat toimistoonsa aseman kupeessa. Muutaman tunnin päästä noudettiin amerikkalainen nuoripari tarkempaan syyniin ("Proplem Proplem!"), heidät palautettiin tunnin kuluttua ja viranomaiset katosivat jälleen. Viisumeita oli katseltu tarkkaan, siinä se.
Junasta sai kyllä poistua asemalaiturille junaemäntien luvalla, ja laiturin kupeessa oleva pikkukauppa tekikin hyvät myynnit kylmällä oluella ja jäätelöllä. Kannattaakin heti Nauskiin tullessa kysyä vaunuemänniltä arviota pysähdyksen kestosta ja lupaa ulkoilla, sillä vaikka virallisesti raja-tarkastusten aikana junasta ei saisi poistua, jaloittelu pitää pään kasassa ja mikä tärkeintä, aseman vessaa saa käyttää (junan vessathan lukitaan pysähdysten ajaksi).
Mongolian puolella hommat hoituivat noin vartissa, lomakkeet olivat englanniksi ja ne leimattiin rivakasti kahden virkailijan voimin. Ilmeisesti on siis niin, että aikatauluun on varattu venäläisille kahdeksan tuntia, ja mongolialaiset hoitavat oman leiviskänsä sen mukaan, miten aikaa jää...

Mongolian puolella junaan tulivat rahanvaihtajat ja hyttyset. Rahanvaihtajat olivat kaikessa tungettelevaisuudessaan ystäviä ja myöhemmin selvisi, että kurssikin olisi ollut ihan kelvollinen. Asemalla hytin ikkunassa kävi myös poliisisetä, joka selkeällä elekielellä demonstroi, miten näppärä käsi kurottautuu avoimesta ikkunasta ja vie pöydälle jätetyt arvotavarat. Ikkuna kiinni loppui kuitenkin happi, joten uhmasimme onneamme. Ja sitäpaitsi hyttysten läiskimisestä tuli mukavan kotoisa kesätunnelma.
Siispä ikkuna raolleen Mongolian yöhön ja unta palloon. Aamuseitsemältä saapuisimme Ulan Batoriin.

Ruuhkaa Baikalilla

Viimeista paivaa Irkutskissa viedaan. Hotelliaamiaisen (mm. makkaraa, riisipuuroa ja leivitettya leiketta) jalkeen nautiskeltiin viimeiset suihkut. Yhdeksalta illalla lahtee juna kohti Mongolian paakaupunkia Ulan Batooria, jonne saavutaan kahden yon jalkeen. Matka nayttaa kartalla lyhyemmalta kuin 2 vrk, mutta reitti kulkee Baikal-jarven ymparilla vuoristossa, joten ihan sataakahtakymppia ei ilmeisesti ajeta.
Eilen kaytiin maailman syvinta makeaa vetta ihmettelemassa. Baikal on syvimmillaan noin puolitoista kilometria, ja vesi on hyvin kirkasta ja matkaoppaan mukaan useimmissa paikoissa myos juomakelpoista (siita huolimatta etta paikallisilla on nakojaan tapana heittaa roskat muitta mutkitta veteen). Irkutskista on matkaa jarven rannalle Livstjankaan 70 km, mutta matka taittuu mukavasti reilussa tunnissa joko hydrofoililla eli katamaraanialuksella, tai bussilla. Me teimme menomatkan laivalla ja paluun bussilla, suositeltavaa koska nakee maisemia molemmista suunnista.
Kukaan ei ymmartanyt varoittaa helteisiin tottunutta turistiparkaa, etta Livstjankassa voi tulla vilu. Baikalin vesi ei koskaan lampene 15 astetta mukavammaksi, ja nyt se oli selvasti alle. Tuuli kavi jarvelta, ja holotna oli. Lounaaksi maistelimme jarven omaa Omul-kalaa, ja sen kanssa oli pakko ottaa votkulinaukku kun palelsi niin. Siita rohkaistuneena Merja vaihtoi bikinit ja kavi pulahtamassa. Paikallisella opastiskilla tytot nauroivat epauskoisina, kun kyseltiin mista kohtaa rantaa kannattaisi uida...
Kaiken kaikkiaan Venaja on ollut tosi positiivinen yllatys, mutta lisaillaan siita ja muustakin matkakertomukseen myohemmin, nyt taytyy viela joutua lounaalle ja kenties tsekkaamaan paikallisten vaatekauppojen hintataso. Mongoliasta luultavimmin paasemme paivittamaan, koska majatalomme lupaa internettia.

Postikortti Pariisista

Jouduimme tana aamuna hyvastelemaan rakkaaksi kayneet junahyttimme, kun rata loppui Irkutskin asemalle. Jopa vaunuemannista tylympi antoi lahtiaisiksi kauniin hymyn. Spasiba, dasvidanja.
Yllattavan lyhyelta loppujen lopuksi tuntui neljan paivan junamatka. Opin jonkin verran kortin peluuta. Jussia juhlittiin ravintolavaunussa illallisella ja taidettiin ottaa pari votkulinaukkuakin.
Aikavyohykkeiden jatkuva ylittaminen pani biologisen kellon sen verran sekaisin, etta valvoin lahes koko viimeisen yon ja tuijotin hienoa salamointia Siperian arojen ylla. Arkihuolesi kaikki heita...
Jokin mystinen ainesosa sai vatsan sekaisin osalta porukkaa, mika lisasi viimeisen junayon huvitusta. Ilmeisesti kuitenkin tavallista turistiripulia, koska kellaan ei ole kummemmin kuumetta.

Siperian Pariisiksi mainittu Irkutsk tarjosi meille heti alkajaisiksi ihanuutta, eli hotellihuoneen suihkut ja sangyt. Neljan tahden hotelli tarkoittaa tassa Pariisissa huoneita, jotka nayttavat jotakuinkin isomummin kammareilta. Ovet menevat kiinni jos menevat, mutta ainakaan mitaan elaimia ei huoneissa nay ja suihkusta tulee lamminta vetta. Kaikki siis hyvin, etenkin nyt kun saimme Jzuseppesta (italialaiset kirjoittaisivat epailematta Giuseppe, mutta nyt ei olla Italiassa) ravitsevat ateriat. Potti vasikanlihaa, omenaa ja perunaa seka vilpoinen kolajuoma, mitapa sita matkailija muuta kaipaa.
Taalla vietamme nyt kolme paivaa, ja tarkoitus on huomiseksi jarjestaa retki Baikal-jarvelle. Muuten kuviot ovat auki. Ehkapa ainakin me tytot hankimme taalta muodin mekasta venalaiset kesavaatteet, eli pikkuruiset pitsikorsetit, roiskelapan ja kymmenen sentin korot. Kuuma on edelleen, kolmessakympissa. Minkaslainen oli juhannussaa Suomessa?

Postikortti Moskovasta

Voi juma etta osaa olla suurta taalla suurella Venajan maalla. Siinapa teille lausetta ilman pisteita.
Ensimmainen junamatka Hki-Mva meni rattoisasti ravintolavaunussa istuen ja tullikaavakkeita tayttaen. Vaunuisanta jakoi lippuja ja lappuja selittaen vuolaasti venajaksi. Onneksi tarkemmin katsoen mukana oli myos suomenkielinen ohje, ja onneksi siina samassa juna pysahtyi jonnekin Riihimaen ja Lahden valille. Johdinvika, selvitti ystavallinen suomalainen junamies, ja selvitti samantien meille mita lippusiin ja lappusiin pitaa kirjoittaa. Saimme muitakin hyvia kaytannon apuja ja vinkkeja vanhalta Trans-Siperian kavijalta. Terveisia vaan ja kiitos viela kerran.
Ravintolavaunun hinnat pudonnevat seuraavassa junassa, mutta Tolstoissakin sai ison tolkin Baltikaa 2,5 eukolla ja herkullisen matiblinin 8:lla. Nam. Ilmastointikin pelasi.

Moskovassa on jumalattoman kuuma, ja olemme kaikki enemman tai vahemman vasyneita. Itse en nukkunut muutamaa tuntia enempaa, jotkut kai vahan enemman. Ehka jo ensi yona on tottuneempi junan heiluntaan ja kolinaan ja kamppisten kaantyilyyn.
Pakolliset nahtavyydet on katseltu, eli yksi kuudesta kavi Kremlissa ja kaikki palloiltiin Punaisen torin kulmalla. Se oli iso, kuten jo tuli mainittua. Hieman yllattavaa on, ettei tosiaan oikein kukaan puhu englantia. Matkaoppaassa suositeltiin tata internetkahvilaa, jotta taalla on english-speaking personnel, ja kyllahan tastakin taas selvittiin, vaikkei poikaparka tahtonut saada sanaa suustaan. Onneksi olemme opetelleen aakkosia ja tavallisimpia fraaseja, niilla ja matkasanakirjalla selviaa. Kamerani on myos osoittautunut hauskaksi tavaksi ylittaa kielimuuri. Juttelin sympaattisen vanhan papan kanssa Kremlin puistokahvilassa lahinna elekielella ja otin hanesta kuvan. Harasoo, pappa nauroi.
Liikenne vaikuttaa kaoottiselta, kadut ovat isoja, naisilla ei ole juuri mitaan paalla ja miehilla on ne isot autot.

Juna kohti Irkutskia lahtee 23.25, joten viela pitaisi monta tuntia jaksaa hohkavaa asvalttia. Pivoa kuluu, ei mahda mitaan. Sanoinko jo etta isoja?

Terveisia iseille ja aideille, ja muillekin!

Matkamme aikataulu

Tässä tiiviisti matkamme aikataulu:

Ti 20.6. klo 17.43 - ke 21.6. klo 8:25 (moskovan aikaa) Tolstoi-juna Moskovaan.

Ke 21.6. Moskovassa

Ke 21.6. klo 23.29 (ma)- la 25.6. klo 4:30 (ma) Junan numero 10 kyydissä matkalla Moskovasta Irkutskiin.

Su 25.6. klo 9:30 (paikallista aikaa) - ti 27.6. klo 20:10 (pa) Irktuksissa (majoittuminen hotel Irkutskissa), sunnuntaina vierailu Livstyankaan Baikal-järven rannalle. (Eikö olekin kummallista tämä eläminen moskovan ja paikallisessa ajassa rinnakkain?)

Ti 27.6. klo 16:10 (ma) - To 30.6. noin klo 8 (pa) Junan nro 364 kyydissä matkalla Irkutskista Ulan-Batoriin.

To 30.6. - Pe 1.7. Ulan-Batorissa, majoitus ja retki Nasan's Guesthouse (www.nasantour.com)

Pe 1.7. klo 8:05 (pa) - la 2.7. 14:31 (pa) Junan nro 24 kyydissä Ulan-Batorista Pekingiin.

La 2.7. - la 8.7. Pekingissä, majoittuminen kaverimme luona.

La 8.7. klo 10:55 -14:20 Finnairin suora lento Helsinkiin.

Pakkauspäivä

Puuh, hellettä on ihan Siperian malliin, joten totuttelemme hienhajuun.
Aloitin pakkaamisen eilen katselemalla tarpeelliset vaatteet, asettelemalla niitä rinkkaan ja karsimalla sitten puolet pois. Kokemuksen mukaan tällä menetelmällä päästään suht hyvään lopputulokseen. Mukana on saippuaa ja pyykkinarua, joten ei hätiä mitiä.
Taisin valehdella edellisessä otsikossa. Oikeasti kaikki valmistelut tehdään vasta tänään: dokumenttien skannaaminen, rahan vaihtaminen, ruokaostokset (nuudeleita, pussikeittoja, kuivahedelmiä ja teetä junaan), lääkeostokset, pyykinpesu, kameran lataus ja lisämuistikortin hankinta, jääkaapin tyhjennys, säärikarvojen epilointi. Ja venäjääkin pitäisi opetella. En tiedä kumpi viimeisistä on kovempi homma.
Ai niin, ja sovimme kukin ottavamme matkaan yhden kirjan, jota voisi kuvitella muidenkin lukevan. Sen valitsemisessa mennee niin kauan, että venäjän opiskelu jää huomiselle. Täytyy mennä hommiin.

Matkalippujen hankkimisesta

Nyt tulee sitten hieman käytännön asiaa junamatkamme matkalippujen hankintaprosessista.

Selvitellessämme miten matkaliput saisi hankittua asetimme muutamia kriteerejä
1) halusimme saada lippumme Suomesta
2) halusimme ostaa liput taholta joka tuntee Venäjän junamatkailun ja
3) halusimme että liput ovat mahdollisimman halpoja.
Olimme suunnitelleet matkamme aikataulun valmiiksi hyödyntäen opaskirjojen ja netin tarjoamia (hieman epävarmoja) juna-aikatauluja, joten suurempaa matkan suunnitteluapua emme enää matkatoimistoilta kaivanneet.

Lähetimme tarjouspyynnön, jossa kuvailtiin matkasuunnitelmamme, VR:lle, Kilroylle, STA Travelille ja Travellerille (www.traveller.fi). VR:ltä olisi voitu välittää lippuja vain suorille Moskovasta alkaville junamatkoille. Esim. lippua Irkutsk-Peking VR ei voinut välittää. Kilroylta tarjottiin hyvän hintaisia lentolippuja opiskelijoille, mutta junalippuja ei ollut tarjolla. Sekä STA Travel että Traveller tarjosivat koko pakettia, näistä vaihtoehdoista Travellerilla oli noin satasen halvempi lentotarjous ei-opiskelijalle sekä muutaman kympin halvemmat junaliput. Traveller-matkatoimisto vaikutti houkuttelevalta myös siksi, että he ovat nimenomaan erikoistuneet Venäjän junamatkoihin toisin kuin STA Travel.

Lopulta päädyimme tilaamaan kaiken muun paitsi opiskelijamatkalaisten lentoliput ja Ulan-Batorin majoituksen Traveller-matkatoimistolta. Junalippujen hinta oli reitille Helsinki-Moskova-Irkutsk-Ulan Bator-Peking 510 euroa, hotellimajoitus Irkutskissa 60 euroa/hlö/yö, suora lento Peking-Helsinki 580 euroa ja viisumit (Venäjä, Mongolia & Kiina) 170 euroa/hlö. Ulan-Batorin majoitus löytyi kaverin suosituksella: Nassan's Guesthouse (www.nassantour.com) majoitti meidän kuuden hengen huoneeseen 5$/hlö/yö ja järjesti lisäksi 36$/hlö retken maaseudulle hevosratsastuksineen. Opiskelijoiden lentoliput (ja ISIC-kortit) tilasimme Kilroylta hintaan 302 euroa, hintaan tosin lisättiin vielä palvelumaksu 15e, matkaturva peruutuksen varalle 20e ja ISIC-kortti 10e.

Matkaa varatessa meitä ihmetytti yhdensuuntaisen lentomatkan varaamisen vaikeus. Webbivaraussysteemeissä pyydettiin menolipun numeroa tai koodia, jotta voisi varata pelkän paluulipun Suomeen. Lopulta tämä asia ei tuottanut ongelmaa, vaikka varasimme Kilroylta pelkät paluulennot. Ehkä käymämme sähköpostikeskustelu vakuutti heidät siitä, että me olemme tosiaan myös menossa Kiinaan emmekä vain palaamassa sieltä. Kilroyn kanssa asioiminen sähköpostitse oli osin hämmentävää, emme esimerkiksi arvanneet, että he lähettävät ISIC-kortit postitse meille blankoina joihin itse lisäämme kuvat (tämä tietenkin vasta kun laskun maksu näkyy heidän järjestelmässään). Jotenkin olimme olettaneet saavamme kortit samalla kun esitämme opiskelijatodistuksen toimistolla.

Valmistelut loppusuoralla

Lähtö lähestyy, ja tänään pidetään harjoittelun vuoksi suunnittelupalaveri Riihimäen asemalla. Sopivasti kaurinmäkeläistä tunnelmaa ja melkein puolivälissä tamperelaisille ja helsinkiläisille.
Tiistaina kohti Kiinaa lähtee siis kolme pariskuntaa, ja tarkoituksemme on päivittää mahdollisuuksien mukaan kuulumisia tähän blogiin. Uskoisin kuitenkin, että ensimmäinen mahdollisuus koittaa Irkutskissa, jossa vietämme juhannusta hotelliin majoittautuneina. Tietysti on mahdollista, että junaan sattuu venäläisiä bisnesmiehiä ja pääsemme niin lämpimiin väleihin, että internetyhteydet löytyvät.

Sivupalkista voitte tarkistaa, missä ajassa kuljemme milloinkin. Haasteena on se, että juna kulkee Moskovan ajassa koko matkan Mongolian rajalle, mutta todellinen aika vaihtelee vähän väliä, kun juna kulkee aikavyöhykkeiden läpi. Vyöhykkeet näette linkkilistan kartasta, jonka reittiä seuraamme Irkutskiin asti. Siitä poukkaamme siis Trans-Mongolian radalle.

Mietteet ovat odottavat ja hieman sekavat. Epäilemättä kaikenlaista ennenkokematonta on tiedossa. Itse odotan ehkä eniten Mongoliaa (harmi että ehdimme olla siellä vain yhden yön) ja viikkoa Pekingissä, missä meillä on tiedossa ensiluokkaista opastusta ja vieraanvaraista majoitusta erään tuttavan luona. Ja ehtaa pekingkanaa!

Käyttäkää ihmeessä kommenttilaatikkoa, vastaillaan kun keritään!